BLOGI

It’s amazing

Aloin lukemaan Walk This Way -nimistä kirjaa Aerosmithistä. Kirja ei ollut hyvin kirjoitettu tai minulla on kultakalan keskittymiskyky. Ajatukset harhailivat.

”Heitetään syvään päähän ja katsotaan uiko” oli yksi niistä hokemista, joita eräässä vanhassa työpaikassani viljeltiin. Tiedostamattani olen jollain tasolla hyväksynyt ajatuksen, koska oma tuloni IT-toimeksiantoihin täytti hyvin tuon syvän pään kriteerit. Itse en palkkaisi niin heikoilla tiedoilla ketään niin vaativiin tehtäviin! (Annoin juuri mielikuvituskenkää itselleni kymmenen vuoden taakse.)

Niin, siitä kirjasta. Aerosmith on rock-yhtye, joka perustettiin 1970 ja se breikkasi 80-luvun puolivälissä. Kun menestys iski ja mentiin kovaa, esiintyminen ei haparoinut ja soitto oli vahvaa. Toistoja oli kertynyt 15 vuoden uralla paljon ja kipinä tekemiseen oli säilynyt. Tuolla reseptillä, hyvällä taustatuella ja ripauksella onnea syntyi menestys. Kova työ ja sitkeys palkittiin.

Heitin kauan sitten itseni syvään päähän yrittäessäni valmentaa nuorta henkilöä liian nopeasti vaikeaan ratkaisumyynnin tehtävään. Luulin, että se olisi ollut mahdollista. Kouluttajana en uinut ja koulutettava upposi. Ruoskin itseäni aiemmin, mutta nyt tiedän, että yritys oli toivoton. Ratkaisumyynnissä niin kuin missä tahansa taidossa ilman riittävää määrää toistoja ja harjoitusta ei yksinkertaisesti ole mahdollista olla hyvä. Tarvitaan myös neuvoja, nimenomaan hyviä neuvoja. Tahattoman huonot one-linerit voivat kantaa turhankin pitkään.

Todella ihmeellistä miten aivot toimivat! Tuo kirja, mikä ei mitenkään liittynyt työhöni, onnistui jollain hyvin odottamattomalla tavalla nostamaan tietoisuuteeni tärkeän läksyn. Meni kymmenen vuotta sen sisäistämisessä, että ”heitetään syvään päähän ja katsotaan uiko” on täysin järjetön neuvo. Ehkä jos tuolla syvässä päässä ollessani olisin saanut hieman järkevämpiä neuvoja niin tuohonkaan oivallukseen ei olisi tärväytynyt kymmentä vuotta.

You have to learn to crawl

Before you learn to walk

– Amazing by Aerosmith

Järkeviä valmennuksia esimiehille, myyjille ja asiantuntijoille videoneuvotteluissa, puhelimessa tai nenätysten asiakkaan kanssa: www.konstniekka.fi.

– Anssi

 

Olli IkonenIt’s amazing